Pikku Taikahuilu

Siirry kommentteihin

Noin vuosi sitten olin mukana Pikku Taikahuilu -nimisen oopperan puvustuksessa. Se oli mukava produktio – Jyväskylän ammattikorkeakoulun kulttuuriala teki yhteistyössä Mozartin Taikahuilusta lapsille suunnatun version. Musiikin opiskelijat hoitivat käsikirjoituksen ja esiintymisen, vaatetuksen opiskelijat puvustuksen ja viestinnän opiskelijat lavastuksen, valot ja dokumentoinnin.

Emma Savolaisen, Jonna Keskiahon ja minun vastuulla olivat Papagenon ja Papagenan roolit. Papageno on tuon oopperan ehdottomasti mielenkiintoisin hahmo – ei selvästi hyvän eikä pahan puolella, valintoja tekevä, pelkonsa voittava hahmo. Tarinan ihminen oikeastaan.

Puvustus oli hauska prosessi. Koko homma tehtiin minimibudjetilla, vanhoja materiaaleja käyttäen. Pukujen pohjat saatiin eräästä vanhasta oppilastyöstä, joka leikattiin uuteen muotoon ja värjättiin (värjäystulos oli yllättävä, mutta aika kaunis).

Leikkauksen ja värjäyksen jälkeen kiinniteltiin kaikki lisäosat. Koska Papagenon olemukseen kuuluu lintumaisuus, molempien roolien asuihin haluttiin paljon sulkajäljitelmiä – suikaleiksi leikeltyjä kierrätyskankaita siis. Tunnelma oli varsin luova ja mutkaton, näiden ihmisten kanssa oli mukava työskennellä. Alla Papagenan tyllin kimpussa on Jonna Keskiaho.

Pukumme aiheuttivat yleistä hilpeyttä kaikissa jotka ne näkivät. Sovituksiin tulevilla näyttelijöillä oli myös hauskaa. Yllä Papagena, alla Papageno. Molempien myssyjen pohjana on kierrätetty lasten trikoohame. Papagenon vyökoriste on vanha pyyhkeen reunanauha.

Papagenan puvussa pääideana oli siirtyminen vanhan vaimon roolista nuoren ja hehkeän Papagenan rooliin. Tämä paljastuminen ratkaistiin valtavalla hupulla – ylhäällä ollessaan huppu piilotti kaikki kirkasväriset koristeet ja tytön yläosan, ja teki hahmon muodosta pussimaisen ja kyttyräselkäisen. Hupun tippuessa alas koko kirkasvärinen komeus paljastui – yksityiskohta, jota lapsikatsojat arvostivat kovasti!

Kaikkiaan tämä ensimmäinen kosketukseni teatteripuvustukseen oli hyvin antoisa. Puvut keräsivät runsaasti kiitosta, ja kaikki ihmettelivät kuinka onnistuimme alittamaan meille asetetun jo alkujaan tiukan budjetin ja saamaan aikaan tällaista jälkeä. Työskentely oli mahtavaa – tuntui kiistattoman hyvältä olla mukana herättämässä oopperan arkkityyppejä jälleen kerran henkiin, luoda oma tulkintansa, ja nähdä kuinka näyttelijät ja yleisö reagoivat siihen tulkintaan. Lähden koska tahansa ilomielin mukaan tällaisiin projekteihin. Pienen produktion haittana mainitaan usein se, ettei rahaa ole oikein mihinkään – minusta se on kuitenkin osa hauskuutta. Kun mitättömällä summalla on saatava aikaan vaikuttavia kokonaisuuksia, luovuus herää väkisinkin, ja lopputuloksesta tulee helposti jotain mitä kukaan ei olisi osannut odottaakaan.

 

5 kommenttia

Filed under Tapahtumat, Teatteri