6. helmikuu, 2008...1:05 ap

Seikkailu jalkineiden ihmeellisessä maailmassa

Siirry kommentteihin

Kävin taannoin Jyväskylässä muutaman päivän matkalla. Heti ensimmäisenä aamuna saappaastani räsähti vetoketju rikki. Kävelin ympäri loskaista kaupunkia rikkinäisellä kengällä ja yritin saada pelastusta kahdelta suutarilta. Kumpikin kertoi, että kengän korjaaminen vie vähintään kaksi päivää. Toinen näistä suutareista väitti jopa olevansa pikasuutari! Ei siis löytynyt apua hätää kärsivälle.

Petettynä kiersin seuraavana päivänä läpi muutaman kirpputorin, turhaan (en halua ostaa huonoja kenkiä edes väliaikaiskäyttöön) ja annoin itselleni lopulta luvan ostaa upouudet kengät.

Hemmotteluksihan se sitten meni! Vietin ensin turhan puolituntisen suuressa kenkäkaupassa, josta olisin saanut JOKO laadukkaat ja järkevät mutta pohjattoman tylsät saappaat TAI nätit mutta toivottoman heikkotekoiset saappaat. Minä halusin sekä laatua että kauneutta yhdessä paketissa. Suuntasin siis jo aiemmin hyväksi havaitsemaani Kirkkopuiston vieressä sijaitsevaan pikkuliikkeeseen nimeltä Kenkä-Scala.

Tassuteltuani aikani ympäriinsä kaikenlaisissa kengissä kotiuduin oheisiin ihanuuksiin. Ne ovat täydelliset. Varpaille on riittävästi tilaa, paino laskeutuu juuri oikeaan kohtaan, leikkaukset tukevat jalkaa joka puolelta. Kahdeksan sentin koroista huolimatta näillä kengillä on erittäin hyvä kävellä, ja viimelauantaisella keikalla tuli testatuksi, että niillä voi aivan hyvin myös tanssia neljä tuntia putkeen. Materiaalit vaikuttavat kestäviltä ja pohja on kuvioitu niin ettei liukastumisia tarvitse pelätä. Ja muotohan on suorastaan huikea!

Vanhojen saappaiden vetoketjurikko ei paljon mieltä paina, kun löytää jotain näin hienoa korvaukseksi! Mutta kyllä minä lupaan ne vanhatkin vielä korjauttaa…

Jätä kommentti