Maaliskuussa alkaa taas pari kurssiani Oulun kansalaisopistolla. Ensimmäisenä niistä esittelen farkkupajan.
Farkkupajassa keskitytään farkkukankaan uusiokäyttöön. Tutustutaan kunnolla materiaaliin ja sen mahdollisuuksiin – korjataan ja uudistetaan vanhoja farkkuja, muunnetaan niitä hameiksi, laukuiksi ja uusiksi housuiksi. Kokeillaan vaatteen kopioimista – miten vanhojen risaisten suosikkihousujen pohjalta voi ommella uudet? Kokeillaan, mitä mahdollisuuksia on farkun käytössä kodintekstiileihin, esimerkiksi mattojen pohjiin, [...]
Entries Tagged as ‘Tapahtumat’
24. helmikuu, 2008
Farkkupaja 11.3.-29.4.
10. tammikuu, 2008
Lukiolaiset huomio!
Vanhojenpäivä on kuukauden päästä. Ja penkkarit. Jos et ole valmistautunut, sinulla on jo kiire. Jos olet fiksu, tilaa varusteesi minulta. Minun tekisi kamalasti mieli luoda jollekulle hienostelu- tai naamiaisasu. Kierrätysmateriaaleista, luonnollisesti – materiaalikulut olemattomat, tyyli taattu.
Tämä olisi toki pontevampi jos minulla olisi esittää valokuvia. Saatan lisätä niitä myöhemmin. Katselkaa sillä aikaa vaikka tuota.
12. joulukuu, 2007
Kevätlukukauden kursseja
Seuraavanlaisia asioita on tarjolla ensi vuoden puolella. Kerron näistä kaikista yksitellen lisää.
Ekologinen vaate – TI 18-21
8.1.-26.2.
Kurssimaksu 40 €
T-paidat ja matonkuteet – TO 18-21, LA 10-15
TO 10.1.-31.1. + LA 2.2.
Kurssimaksu 30 €
Farkkupaja TI 18-21
11.3.-29.4.
Kurssimaksu 40 €
Laukkupaja – KE 18-21, LA-SU 10-15
KE 19.3. + LA-SU 29.-30.3. + LA-SU 5.-6.4.
Kurssimaksu 35 €
Hameita vapaalla tyylillä – KE [...]
27. marraskuu, 2007
Älä osta mitään -päivä 30.11.2007
Se on kuulkaas taas lähellä! Perjantaina ollaan niiiin kulutuskriittisiä, ettei paremmasta väliä. Vuoden teema on mainosten harhakuvat – huuhtele ajatuksesi!
Helsingin päässä ovat tehneet taas hienoa työtä – päivän ilme on huippuhieno. Menkääpä katsomaan kampanjan sivuja.
Itse säädän täällä Oulussa, harmillisesti en ole ehtinyt järjestämään juurikaan mutta olen tilaisuuden Virallinen Valokuvaaja. Ja mitä perjantaina sitten tapahtuu:
Saippuakuplasankarit pesevät [...]
8. marraskuu, 2007
Tuonelan messut
Tässä nyt lopultakin kuvia Tuotantoyhtiö Tuonelan messuosastosta Spiel 07 -messuilta.
Ensiksi koko osasto. Minun tekosiani on siis seinäkangas ja esittelijöiden vaatteet. Julisteet ovat Tuonelan omaa tekoa, kalusteet vuokrattu Messe Esseniltä. Kokonaisilme suunniteltiin yhdessä, joskin minulle annettiin täysi vastuu vaatteista heti alun alkaen. Sain melko vapaat kädet niissä rajoissa että värit ovat mustaa ja punaista.
Tässä vaatteet hieman [...]
12. lokakuu, 2007
Tuonela syntyy
Nenä ja kynnenaluset ovat täynnä mustaa kangaspölyä, selkä naksahtelee ja kirosin juuri Halpa-Hallista ostamani langan, joka hyppyyttää tikkiä ihan miten sattuu. Tunnin päästä aukeaa kauppa, josta toivon löytäväni parempaa lankaa.
Kysymys on siis Tuotantoyhtiö Tuonelan messuosastosta. He lähtevät sunnuntaina Saksaan Spiel in Essen -lautapelimessuille, ja minä teen heille edustusasut ja messuosaston seinäkankaan. Punaista ja mustaa, kierrätysmateriaaleista [...]
26. syyskuu, 2007
Riemu-hääpuku
Tämäkin on viime vuoden peruja: Kertakäyttöhääpuku talkootyönä! Harmillisesti tästä kokeilusta on enemmän tekstiä kuin kuvia, koska kamerani meni rikki juuri sinä päivänä kun puku oli näytöksessä häämessuilla.
Ohessa olevat kuvat ovat keskeneräisestä protopuvusta. Valmiista protosta ei ole olemassa kuvia, ja todellisissa häissä tätä ideaa ei tietääkseni ole käytetty. Tässä projektissa keskeisintä oli idea, ei [...]
26. syyskuu, 2007
Pikku Taikahuilu
Noin vuosi sitten olin mukana Pikku Taikahuilu -nimisen oopperan puvustuksessa. Se oli mukava produktio – Jyväskylän ammattikorkeakoulun kulttuuriala teki yhteistyössä Mozartin Taikahuilusta lapsille suunnatun version. Musiikin opiskelijat hoitivat käsikirjoituksen ja esiintymisen, vaatetuksen opiskelijat puvustuksen ja viestinnän opiskelijat lavastuksen, valot ja dokumentoinnin.
Emma Savolaisen, Jonna Keskiahon ja minun vastuulla olivat Papagenon ja Papagenan roolit. Papageno on tuon [...]
19. syyskuu, 2007
Älä osta mitään -päivä 2006
Viime vuonna järjestin Jyväskylässä Älä osta mitään -päivää. Ehdotin, että pistäisimme pystyyn ilmaisen ja avoimen käsityöpajan, ja niinhän siinä sitten tehtiin. Viitisenkymmentä ihmistä tuli kuuden tunnin aikana paikalle väkertämään kierrätysmateriaaleista joululahjoja, kortteja ja kaikenlaista mitä mieleen juolahti. Muun muassa häärättiin yllä olevasta kuvasta löytyvien käärittävien lautapelien parissa – olin varta vasten suunnitellut mallin tuota päivää [...]