Kävin eilen ja tänään Toppilan kierrätyskeskuksessa, tarkoituksenani löytää materiaalia muutamiin projekteihini. Eilen ostin kaksi muovikassillista hyviä kankaita 25 sentillä, tänään yhden kassillisen 30 sentillä. Juttelin myyjien kanssa, ja he kertoivat poisheittohintojen syyksi sen, että tavaraa on kerta kaikkiaan liikaa. Kierrätyskeskus ei ole voinut ottaa vastaan vaatteita pariin kuukauteen, koska varastot ovat niin täynnä.
Nyt on kuitenkin pakko varautua tulevaan: vuodenvaihteen alennusmyyntien jälkeen ihmiset hankkiutuvat eroon vanhasta, ja poisheitettävän määrä on suhteessa ostetun määrään. Ja ostetun määrät kasvavat vuosi vuodelta. Mikä johtaa lopulta siihen, että minä voin ostaa kerran käytetyn morsiusneidolle tehdyn satiinipuvun viidellä sentillä.
Jäi sellainen olo, että tavaralla ei ole enää mitään arvoa. Ainakaan vaatteella. Materia tulee ja menee, ovesta sisään ja ovesta ulos. Jos tavara todella kiertäisi, tässä ei olisi mitään ongelmaa. Mutta kun ei se kierrä.
Raha kyllä kiertää, yrityksiltä palkansaajille ja valtiolle, palkansaajilta yrityksille ja valtiolle, yrityksiltä toisille yrityksille, valtiolta tuensaajille, tuensaajilta yrityksille. Se on ihan pätevä kuvio.
Mutta sen kuvion rinnalla kulkeva materiankiertokuvio ei ole ollenkaan yhtä täydellinen. Käytetyn vaatteen ja uustuotannon välillä ei ole linkkiä. Hyvä tavara jää lojumaan käyttämättömänä, unohdettuna, turhana.
Tuntuu siltä että pitäisi tehdä jotain. Ei tämä voi jatkua näin. Pitäisi saada kierto kulkemaan kunnolla, kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Vähentää uuden tavaran tuotantoa samalla kun vanha otetaan parempaan käyttöön.
Tehdä uudesta kestävämpää, kaikilla tavoin. Ekologisesti, kulttuurisesti, esteettisesti, käytännöllisesti. Luoda vaatteita, joiden elinkaari on vuosien eikä kuukausien mittainen. Luoda tarkoituksenmukaisia tavaroita. Victor Papanek kirjoitti tästä hyvin jo 70-luvulla teoksessaan Turhaa vai tarpeellista?
Opettaa ihmisiä tekemään itse, uudistamaan itse, korjaamaan ja luomaan omaa. Jos suurempi määrä ihmisiä näkisi vanhassa materiaalissa piilevän potentiaalin ja osaisi toteuttaa omia näkemyksiään, uutta tarvittaisiin vähemmän.
Hidastaa muodin kiertoa. Tehdä kestävyydestä ja vanhan yhdistelystä muotia, ja kokonaan uuden ostamisesta viimeiseen asti vältettävä vaihtoehto.
Luoda lisää yrityksiä, joiden tehtävänä on tuoda vanha uudelleen käyttöön. Ei kirpputoreja, vaan palvelevia yrityksiä, joissa valikoima on suunniteltu ja sille on mahdollisesti tehty ajan vaatimia muutoksia. Joissa asiakas voi ostaa yhtä helposti kuin tavallisessa tavaratalossa.
Luoda lisää käyttötarkoituksia vaatekäyttöön kelpaamattomalle tekstiilimateriaalille. Kasvattaa teollisuuden käyttämien tekstiilien uusiomateriaalipitoisuutta. Hyvänä esimerkkinä tästä on Jyka-tuotteen valmistamat konepyyhkeet ja vanutuotteet.
Opettaa elinkaariajattelua kouluissa. Saada ihmiset näkemään kokonaiskuva, ja ajattelemaan itse. Tukea kaukonäköistä ajattelua lyhytnäköisen sijaan. Opettaa lapsia kysymään: mitä vaikutusta minun tekemisilläni on maailmaan?
Tehdä tekstiilien kierrätyksestä yhtä itsestäänselvää kuin paperin kierrätyksestä. Yhtä yksinkertainen järjestelmä ei tietenkään onnistu, mutta mikä estää järjestämästä jätekatoksiin vaatekeräyksiäkin? Tarvitaan vain yritys, joka lajittelee kerätyn tavaran, ja muita yrityksiä, jotka käyttävät lajitellun tavaran, tekevät siitä uutta ja myyvät uudelleen.
Suosittelen kaikille retkeä kierrätyskeskukseen. Siellä, ihan yhtä lailla kuin alennusmyynneissäkin, ymmärtää miten paljon tarpeetonta tavaraa meillä täällä on. Ja miten paljon käyttökelpoista joudutaan heittämään pois, koska käyttäjää ei löydy. Miten paljon työtä ja energiaa siinä menee hukkaan, kaikkien niiden tavaroiden suunnittelu, valmistus, kuljettaminen, myynti…
Toivoisin pystyväni tekemään jollekin näistä asioista jotain vielä joskus, ja omalla toiminnallani tukemaan niitä jotka pyrkivät samaan suuntaan.
